perjantai 1. toukokuuta 2020

Viimeiset päivät pentujen kanssa

Seitsämän viikkoa on hurahtanut nopeasti ja käsillä on enää viimeiset päivät ennen sunnuntain luovutusta. Pentu urakka on ollut melkoinen ponnistus arjen keskellä pienten lasten kanssa ja varsinkin tänä korona aikana kun apua ei ollut saatavilla karanteenin takia. Mutta hyvinhän tästä taas selvittiin ja pennut olivat mahtava kokemus ja piristys lapsille.
Nyt aloitammekin pentureppujen pakkaamisen ja paperihommien valmistelun.
Tämä oli oikein tasainen pentue kaikin puolin, niin kooltaan kuin luonteiltaankin. Kaikki rohkeita ja valloittavia pieniä dalmiksen alkuja.
Koko on ollut mahtava emä pennuille enkä ole kyllä vielä koskaan nähnyt noin omistautunutta emoa pennuilleen joka on todella viihtynyt pentulaatikossa näinkin pitkään. Oikeastaan vasta torstaina alkoi olla poissa laatikosta eikä ole ollut enää huolissaan pennuistaan. Pennut on korvannut ihana vinkuapina lelu.
Enää ei ole pitkä odotus ja kohta koittaa kauan odotettu sunnuntai. Voin vaan kuvitella kuinka onnellinen päivä tuleva sunnuntai on tuleville uusille omistajille rakkaan pennun kanssa. Minulla on hyvin luottavainen mieli koska olen onnistunut löytämään taas niin hyvät kodit rakkaille pienille pennuille. Hyvin mielin luovutan pennut teidän vastuullenne, tästähän se suuri työ vasta sitten alkaakin joka kodissa. Voin luvata että vauhtia on luvassa ja paljon pusuja!!

Tässä vielä kuvia tämän viikon ulkoiluista ja muutama söpö nukkumakuva:


























Rentoa vappua!


Vappua on juhlistettu ulkoilun kera. Kylläpä riehututti pikku koiria ulkona ja sen jälkeen uni maittoi. 
Laitan myöhemmin kuvia. :)

tiistai 28. huhtikuuta 2020

VUODEN 2020 DOUBLE DOT'S SHINING- PENTUE

YLPEÄNÄ ESITTELEN TEILLE VUODEN 2020 DOUBLE DOT'S PENTUEEN!

Nimeän pentueen aina isän viralliseen nimeen viitaten. Isänä Double Dot's Hidden Safir, safiirit loistavat/säkenöivät ja emä Beloe Zoloto Loving Heart on rakastava sydän. Nämä yhdistämällä tulivat loistavat rakkaudet :)

💖 Tässä nämä upeat Safin ja Kokon Loistavat Rakkauspakkaukset 💖 


UROKSET:


Double Dot's Shining Love +/+ (sininen panta)



Double Dot's Shining Precious +/+ (harmaa panta)



Double Dot's Shining Honey +/- (beige panta)



Double Dot's Shining Darling +/+ (ruskea panta)



Double Dot's Shining Sweety +/+ (blaffa)




NARTUT:


Double Dot's Shining Sweetheart +/+ (punainen panta)



Double Dot's Shining Sweetie Pie +/+ (violetti panta)



Double Dot's Shining Baby +/+ (oranssi panta)




27.4.20 Virallinen kuulotesti

Eilen kävimme Vantaalla eläinsairaala Aistissa virallisessa kuulotestauksessa pentujen kanssa.
Jännitin reissua etukäteen kuinka selviän yksin 8 pennun, emän ja kahden pienen lapsen kanssa koko päivästä. Mutta hyvällä suunnittelulla tästäkin selvittiin. Onneksi minulla oli kaksi auttavaa ihanaa käsiparia vastassa ja sain rauhassa keskittyä pentujen testaukseen. Suuret kiitokset Pirjolle ja Helille!!! 💜💜
Testi sujui hyvin ja nopeasti, pennut tutkittiin ja rauhoitettiin kevyesti tutkimusta varten. Saimme erinomaiset tulokset, kaikki kuulevat, vain yksi uros toispuoleisesti.
Tullessa autossa olikin hiljaista porukkaa pennut ja lapset nukkuivat. Illalla myös itse sai pentujen ruokinnan jälkeen kaatua sänkyyn. 

Viralliset kuulotesti tulokset:

UROKSET:

vaaleansininen panta +/+
sininen panta +/+
beige panta +/-
ruskea panta +/+
harmaa panta +/+

NARTUT:

punainen panta +/+
oranssi panta +/+
violetti panta +/+







sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Pennut jo 6 viikkoa!

Aika on hurahtanut ja ollaan jo loppu suoralla! Tällä viikolla pennut ovat päässeet ulkoilemaan ja se vasta on ollutkin mukavaa. Pennut viilettävät semmoista vauhtia pitkin pihaa ettei meinaa perässä pysyä. Ja aivan kaikki paikat tutkitaan ja maistellaan.
Uutta on ollut myös tuo autoreissulla käynti eläinlääkärin tarkastuksessa ja sirutuksessa. Huomenna pääsemmekin hieman pidemmälle reissulle pentujen kanssa koska vien pennut kuulotestiin Vantaalle.
Siitä raporttia huomenna maanantaina illalla tai viimeistään tiistaina kera virallisten nimien ja seisotuskuvien.
Pentuja on käsitelty paljon ja ovat kyllä erittäin tottuneita lapsiin. Tämä on ollut kyllä kevään huippu kokemus perheemme pienille lapsille jotka tuntuvat asuvan pentulaatikossa :)
Melkoinen kuhina käykin kun pentulaatikkoon menee ja kaikki hyökkäävät innoissaan kimppuun, hyppivät syliin ja maistelevat joka paikasta erittäin terävillä pikku hampaillaan.
Käsittelyä on tehty myös jokaiselle yksittäin ja pennut ovat saaneet myös yksilöllistä huomiota ja niitä onkin ollut hauska seurata kuinka rohkeasti tai varovasti menevät eri paikkoihin.
Myös uusia ihania leluja on saatu ja niistä uusin suosikki on rätisevä sanomalehtilelu. Myös isot pehmolelut ovat hyviä unityynyjä!
Tänään saivat myös kolmannen ja viimeisen matokuurinsa täällä.

Tässäpä taas kuva satoa tältä viikolta näistä ihanuuksista: 





















Mutta missä on Koko?! :)  Mamma huilaamassa eteisen kenkäkaapissa